Minua on aina kiinnostanut henkimaailma,aaveet,paikat joissa niitä on tavattu (ovat ne sitten hylättyjä tai eivät), sekä tarinat niiden takana.Tähän olen nyt laittanut jokusen kuvan ja niistä selvennyksen.Kuvat olen netistä eri sivustoilta ottanut ja suomentanut (tosin lyhennettynä versiona).
Raynham Hall
Paikan rakentaminen aloitettiin Sir Roger Townshendin toimesta vuonna 1619. Sen suunnitteli kuuluisa arkkitehti Inigo Jones.
Raynham Hall oli Townshendin suvun kotina
300 vuotta. Salissa on otettu yksi Englannin kuuluisimmista aave-kuvista : The Brown Lady.
The Brown Lady
Kuvassa näkyvän aaveen sanotaan olevan
Lady Dorothy Townshend,eli Brown Lady.
Hänen miehensä rajoitti hänen elämänsä kartanon sisällä olemiseen ja hänestä tuli vanha ja surullinen nainen.Syy miksi hänen miehensä ei antanut hänen poistua kartanosta,oli ilmeisesti hänen uskottomuutensa.Näin hän eli kuolemaansa asti.Kuva on otettu vuonna 1936 .
Ylhäällä ikkunassa näkyy pieni poika katselemassa ulos.
Paikka on kuuluisa siitä,että se on vanhin puusta rakennettu koulu Floridassa.
Mabel Chinnery oli käymässä äitinsä
haudalla vuonna 1959. Hänellä oli kamera mukanaan,jotta saisi otettua valokuvia haudalta ja hautakivestä. Tullessaan takaisin autolle,hän otti myös kuvan autossa odottavasta miehestään ,joka jäi autoon yksin..
Tämä kuva on otettu vuonna 1919 ja se julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1975 Sir Victor Goddardin toimesta. Kuva on Goddardin laivueesta,joka palveli ensimmäisessä maailmansodassa.
Erään lentäjän takana näkyy ylimääräiset kasvot,joiden sanotaan kuuluvan Freddy Jacksonille,ilmailualan mekaanikolle. Freddy Jackson oli kuollut kaksi päivää aiemmin ,kuoleman aiheutti lentokoneen potkuri.
19.marraskuuta 1995 paloi Wem Town Hall Shropshire (rakennettu 1905) Englannissa.
Monet olivat kokoontuneet katsomaan paloa,jonka liekit löivät korkealle.Paikallinen asukas Tony O'Rahilly otti kuvia tapahtumasta.Yhdessä kuvassa näkyy pieni tyttö seisomassa oviaukossa. Yksikään katsojista eikä myöskään palomiehistä nähneet tyttöä siellä.
James Courtney ja Michael Meehan (SS Watertown-miehistön jäsenet) puhdistivat öljytankkerin jätesäiliöitä aluksen purjehtiessa kohti Panaman kanavaa New Yorkissa joulukuussa 1924. He kuolivat kaasuonnettomuudessa ja heidät haudattiin mereen Meksikon rannikolla 4.joulukuuta.Seuraavana päivänä ensimmäinen perämies kertoi nähneensä kahdet kasvot aallokossa laivan vasemmalla puolella.Ne näkyivät 10 sekunnin ajan,kunnes haalistuivat.Monia päiviä myöhemminkin miehistön jäsenet näkivät kahdet kasvot seuraavan alusta.
Vanhempi nainen oli ystäviensä kanssa ilmavoimien tapahtumassa Somersetissa,Englannissa.Hän halusi kuvauttaa itsensä helikopterissa.Muissa helikopterista otetuissa kuvissa ei ollut mitään ihmeellistä paitsi tässä.Nainen oli järkyttynyt nähdessään kuvan,koska hän oli yksin helikopterissa ja silti kuvassa hänen vierellään näkyy pilotti (kopteria oli käytetty Falklandin sodassa).
Lord Combermere
Tämä valokuva Combermere Abbey kirjastosta on otettu vuonna 1891. Vasemmalla tuolissa voi nähdä miehen istumassa.Hänen uskotaan olevan Lord Cambermere,joka oli brittiläisen ratsuväen komentaja 1800-luvun alussa.Combermere Abbey sijaitsee Cheshiressä,Englannissa ja sen perusti benediktiiniläismunkit vuonna 1133.Tänä päivänä Abbey on turistinähtävyys ja hotelli.
Lord Combermere kuoli vuonna 1891.
Kunnostettava 150-vuotias vanha Decebal-hotelli .Pitkän,valkoisessa mekossa liikkuvan naisen hengen on raportoitu liikkuvan tässä hotellissa.Tämän Romaniassa sijaitsevan hotellin huhutaan kätkevän antiikin Rooman aikaisen aarteen ja aaveen suojelevan sitä.
Blogini
lauantai 2. toukokuuta 2015
Hylätyt paikat ja kartanot
Netin maailmassa pyöriessä tulee toisinaan surffailtua sivustoilla,joissa kerrotaan ja näytetään kuvia hylätyistä kartanoista ja paikoista. Monien niistä historia olisi mielenkiintoinen varmaankin,mutta eipä niistä aina sen isompaa selvitystä kyseisellä hetkellä siinä ole. Pitäisi siis usein itse hakea tietoa kyseisistä paikoista,monesti ulkomaalaisilta sivustoilta.Tuossa tuumaillut,että eihän moinen mikään mahdoton tehtävä ole asian ollessa tarpeeksi kiinnostava.Tarinat monista hylätyistä paikoista,niissä tapahtuvista selittämättömistä asioista,niiden historia... Monet paikat ovat jotenkin karun kauniita,huutavat historiaansa ja tapahtumiaan esille. Tosin,ei tietenkään kaikista niistä ole mitään erikoista tarinaa olemassa,mutta silti ne saattavat tavalla tai toisella kiehtoa ihmisen mieltä.
Hylätty mielisairaala kylässä nimeltä Bangour Village,lähellä Edinburgia Scotlannissa.
(koko kylä on autio)
Hylätty vanha kartano paikassa nimeltä Barry,Scotlanti
Hylätty vanha mielisairaala,
joka avattiin vuonna 1862. Mielisairaala (1885-1972), Bartonville.
Sijainti : Kingston,Ontario, Raportoitu aktiivisesta
Canada toiminnasta,potilaista vaeltelemassa
käytävillä.

.%2BReports%2Bof%2Bactivity%2Binclude%2Bapparitions%2Bof%2Bpatients%2Bdressed%2Bin%2Bgowns%2Bwandering%2Bthe%2Bhalls...jpg)
Vanha kartano Puolassa.
Gonjiam psykiatrinen sairaala. Sijainti : Gwangju, Etelä-Korea.
Hylätty mielisairaala.
Molly Stark-sairaala. Huhutaan olevan paljon kummittelua.
Scherwin,Saksa. Huhutaan,että täällä kummittelee.
Laitoin tuohon joitakin itseäni tavalla tai toisella kiinnostavia paikkoja . Jokaisen kuvan kohdalle en ole laittanut sijaintia,koska niitä en itsekkään tiedä. Niistä ei ole ollut mainintaa kyseisillä sivuilla,joista kuvat ovat. Jotenkin puhuttelevia kuvia ja paikkoja ,ehkä jopa aavemaisia. Pitäisi todellakin alkaa etsiä netistä enemmän tietoa monistakin paikoista,voisi paljastua mielenkiintoisia asioita :) .
Hylätty mielisairaala kylässä nimeltä Bangour Village,lähellä Edinburgia Scotlannissa.
(koko kylä on autio)
Hylätty vanha kartano paikassa nimeltä Barry,Scotlanti
Hylätty vanha mielisairaala,
joka avattiin vuonna 1862. Mielisairaala (1885-1972), Bartonville.
Sijainti : Kingston,Ontario, Raportoitu aktiivisesta
Canada toiminnasta,potilaista vaeltelemassa
käytävillä.

.%2BReports%2Bof%2Bactivity%2Binclude%2Bapparitions%2Bof%2Bpatients%2Bdressed%2Bin%2Bgowns%2Bwandering%2Bthe%2Bhalls...jpg)
Keskiaikainen linna,Doorwerth III . Raportoitu pienen tytön,joka kuoli nälkiintymisen seurauksena,kummittelevan.
Vanha kartano Puolassa.
Gonjiam psykiatrinen sairaala. Sijainti : Gwangju, Etelä-Korea.
Hylätty mielisairaala.
Molly Stark-sairaala. Huhutaan olevan paljon kummittelua.
Scherwin,Saksa. Huhutaan,että täällä kummittelee.
Hylätty crypta.
maanantai 20. huhtikuuta 2015
Villasukat
Eilen tuli sitten vietettyä vaalivalvojaiset pedillä löhöillen,puikkojen viuhuessa käsissä. Yhdet sukat oli jääneet kesken,nököttivät puikoissaan "banaanipussissa".Katselin niitä siinä aikani ja päätin,nyt sitten nuo on saatava valmiiksi. Olivat siinä nököttäneet jokusen kuukauden,mikä ei ole tapaistani kylläkään. Jotenkin vaan oli into hiipunut,vaikka muutoin olenkin kutonut paljonkin sukkia,lapasia ym. Tuumasta toimeen,nyssäkkä viereen pedille ja kutomaan. Siinähän ne puikot viuhuivat kuin itsestään telkkaria katsellessa.
edelliset valmistuneet sukat
edelliset valmistuneet sukat
Uusi into nosti päätään siinä.Se tunne,kun näkee kättensä jäljen.Siinä vaaleja seuratessa sukat olivatkin kudottu yht'äkkiä.Ei muuta kuin päättelemään ja nappeja kaivelemaan kätköistä.Peti oli kuin hurrikaanin jäljiltä,oli pussukkaa,nappeja puikkoja,neuloja ym. Ei siinä nappien ompelemisessakaan kauaa loppujen lopuksi mennyt. Saa nyt sitten nähdä,pidänkö sukat itse,vai annanko vaikka tytölle.Hänellä tosin alkaa olemaan jo melkonen sukkavarasto kerättynä :D . Mukavahan noita on tehdä ja eihän se mitään,vaikka niitä kerääntyykin. Ompahan sitten vaikka jouluksi valmiina pukinkonttiin laitettavaksi :) .
viimeksi valmistuneet nappisukat
viimeksi valmistuneet nappisukat
torstai 16. huhtikuuta 2015
Ajatuksia,mitä voisi..
Vierähtipä tovi,kun viimeksi tuli kirjoitettua. Poika ollut kipeenä ja sit nyt koittaa itellekki tulla sama pöpö :( . Äsken partsilla ollessa mielessä oli sanat : harmaata,harmaata. Siinä tuolissa istuskellen ja kissoille höpötellen katselin puita,taivasta,koulusta kotiutuvia lapsia..parvekkeen edessä olevassa puussa näkyi jo silmuja,leskenlehtiä ojan pientareella. Ajatuksia ,mitä voisi tehdä ilmojen kaunistuttua.
Vuosi pari sitten laitoin osiin vanhan sänkyni,lautoja säästin ja niistä partsille tuli kyhättyä suorakaiteen muotonen laatikko. Siinä ollut kukkia sekä salaattia yms. Ehkäpä tänä vuonna en istutakkaan siihen mitään,vaan kyhään ja näperrän sellasen pienen maailman luonnosta löydetyillä materiaaleilla pääasiallisesti. Toki varmaan muutakin siihen/siinä tulee käytettyä,mutta ajatus kuitenkin olisi tuo. siinä olisi mielikuvitus vaan rajana. Tuossa alla on yksi esimerkki,mistä voisi itse lähteä muokkaamaan ja kehittelemään pientä maailmaa..
Eihän sitä tarvitse tuollaisia lähteä suoraan luontoon tekemään,partsille vaan siihen kyhäämääni laariin tai käyhän moiseen vaikka millaset "puitteet" . Sitähän voi tehdä vaikka kuinka pieniä "minimaailmoita" lasikulhoon,muovilaariin,ruukkuun,mihin nyt vain keksiikin :) . Olen säästänyt Mehukatin muovipönikän ja siitä ajattelin tehdä yhden asumuksen. Siihen vaan ikkuna-aukot,oviaukko,hiukan muotoilua ja lopuksi sen ulkopinnan voi vuorata vaikka pienillä kivillä,risuilla tms.,oven voi vaikka itse tehdä,kuten myös ikkunaluukut. Ajattelin,että tuollaisia mehupöniköitä ja esim. margariini rasioita voi käyttää talojen tekemiseen,toki myös pelkillä oksilla/risuilla voisi kokeilla. Luovuus vaan pitää päästää valloilleen. Pieniä tuoleja,pöytiä,aitoja ym.kivaa siihen ulkopuolelle. Apuna voi käyttää myös rautalankaa,jätskitikkuja,narua ja ulkoa löytyy vaikka mitä materiaaleja : käpyjä,pieniä ja isoja kiviä,oksia,tammenterhoja,lehtiä...
Tässä nyt vaan kauniita kelejä odotellen,jotta pääsisi pojan kanssa luonnosta tarpeita hakemaan :) . Melkoisen mielenkiintoinen projekti ja saas nähdä,mitä siitä lähtee kehittymään. Onhan tuossa materiaalien hakemisessa/etsimisessä sekin hyvä puoli,että tulee liikuttua luonnossa ja poika vielä siinä mukana :) .

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015
Pääsiäinen oli ja meni
Pääsiäinen ja koko porukka oli kasassa. Tytär miehensä kanssa,poikani ja minä. Siinähän sitä neljä päivää meni heidän kanssaan,höpötellen,oleillen,syöden. Koneella ei kerinnyt käymään kuin pikasesti välillä,tai en ehkä vain halunut käydä.. Jostain syystä en halunnut kertoa aloittaneeni oman blogin..vai mainitsikohan poikani siitä pikasesti ohimennen..hmm. Kuitenkin,poikani kyllä on asiasta tietoinen,hän auttoi taustakuvassa yms. Ja minähän en sitten tippaakaan hölmö ole moisessa/moisissa asioissa enkä koskaan tarvitse apua koneen kanssa,en sitten ikuna...tai noh,ehkä joskus,toisinaan :D . Hmph,taisin poiketa aiheesta..eli siis pääsiäinen oli ja meni nuorten kanssa. Jotenkin tuolta syvältä rintakehästä,sisimmästä tuli sellanen huokaus tyttären ja hänen miehensä lähdettyä,tavallaan haikeus,tavallaan helpotus..haikeus,koska heidän kanssaan on mukava olla..helpotus,kun ei tarvitse "passata" ja siivota heidän jälkiään. Oma vikahan se on,kun tytön aikoinaan liian helpolla päästi.Poikani taas on aivan toista sorttia,siivoaa jälkensä ja tekee muutoinkin paljon kotosalla kaikenlaista.
Seuraava päivä
Aivan mahtava päivä oli :) . Tyttäreni armaani vei minut taidenäyttelyyn. Kiasmassa oli Robert Mapplethorpen mustavalkoisia taidekuvia esillä.
Robert Mapplethorpe (4.11.1946-9.3.1989)
Jos on konservatiivinen ja vahvasti uskossa tms.,tuo näyttely voi kyllä saada aikaiseksi ylimääräisiä sydämen tykytyksiä negatiivisessa mielessä. Omasta mielestä se oli mielenkiintoinen ja voi sanoa,että rohkeakin. Itse kyllä tykkäsin siitä kuin myös tyttärenikin :)

perjantai 3. huhtikuuta 2015
Blogini aloitus
Saapa nähdä.miten tämä blogin pitäminen lähtee sujumaan. Vähän kuin lapsi ensimmäisissä kengissään,miten lähtee kulkeminen sujumaan. Vielä en tiedä,mistä aiheista tämä tulee koostumaan,sitä sun tätä,ehkä myös joskus päiväni tapahtumista,ajatuksista,mietteistä.. Mielenkiinnolla itse odotan,miten tämä lähtee kehittymään :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)